Onko puikon materiaalilla tai muodolla vaikutusta lopputulokseen? Entä voinko poiketa puikkosuosituksesta?
Tärppitiistai: Tarvikkeet ja apuvälineet osa 1
Neulomisen ja virkkaamisen tueksi on kehitetty monenlaisia apuvälineitä, jotka tekevät työskentelystä mukavampaa ja nopeampaa. Millaisia apuvälineitä ylipäätään löytyy ja miten niitä kannattaa hyödyntää? Tässä blogissa esittelemme muutamia yleisimpiä apuvälineitä. Muista apuvälineistä kerromme lisää seuraavassa Tärppitiistaissa.
Sovituskaapeli
Sovituskaapeli on nimensä mukaisesti apuväline neuleen sovitukseen. Sovituskaapeleita on eri paksuisia ja pituisia, ja sopiva kaapeli riippuu sovitettavan kohdan leveydestä ja työn puikkokoosta.
Perusperiaate on, että silmukat siirretään puikolta kaapelille, jolloin neuletta pystyy sovittamaan. Kaapeli työnnetään puikon päähän, ja silmukat vedetään puikolta kaapelille. Kun haluat silmukat takaisin puikolle, työnnä kaapeli puikon päähän ja vedä silmukat kaapelilta takaisin puikolle.
Kaapeli on oiva apuväline myös silloin, kun neuletyössä jätetään silmukoita odottamaan. Voit esimerkiksi siirtää kaarrokepaidoissa hihasilmukat kaapeleille odottamaan silloin, kun jatkat vartalon neulomista. Kaapelille voi siirtää myös kokonaisen työn odottamaan, jos sinun tarvitsee lainata työssä olevia puikkoja toisen työn edistämiseen.
Löydät valikoimastamme Katian sovituskaapelit ohuemmille ja paksummille puikoille:
Maksimissaan 4,5mm kokoiselle puikolle suosittelemme Katia Stitch Holder Cord 2mm.
5mm ja sitä paksummille puikoille suosittelemme Katia Stitch Holder Cord 3mm.
Silmukkamerkit
Silmukkamerkkejä on pääsääntöisesti kolmea eri mallia: avonaisia, lukittavia ja kiinteitä. Näiden kolmen mallin variaatioita on useita.
Avonaiset merkit pujotetaan työhön esimerkiksi merkitsemään kerroksen vaihtumiskohtaa. Avonaiset merkit ovat oivia apuvälineitä mm. tiiviimpään virkkaukseen kuten amigurumien työstämiseen. Koska merkkejä ei nimensä mukaisesti saa lukittua, ne eivät ole välttämättä paras vaihtoehto löyhempään työjälkeen. Löyhempään neulokseen suosittelemme lukittavia merkkejä.
Valikoimastamme löytyy mm. käteviä KnitPron avoimia silmukkamerkkejä.
Lukittavat merkit ovat usein hakaneulan mallisia ja ne voi kiinnittää työhön merkitsemään esimerkiksi kerroksen vaihtumiskohtaa, raglansilmukoita ja muita lisäys- ja kavennuskohtia. Lukittavia merkkejä voi kiinnittää työhön myös esimerkiksi kymmenen kerroksen tai sentin välein, jolloin on helpompaa pysyä kartalla työn pituudesta. Jos lukittavat merkit ovat tarpeeksi isoja, niitä voi käyttää myös kiinteän silmukkamerkin tapaan.
Suosituimmat lukittavat merkit valikoimassamme ovat Katian metalliset silmukkamerkit.
Löydät meiltä myös koristeellisia merkkejä söpöissä seteissä, kuten Katian puisia eläinsilmukkamerkkejä.
Kiinteät silmukkamerkit on suunniteltu kuljetettavaksi mukana puikolla. Merkeillä merkitään usein kerroksen vaihtumiskohta sekä lisäys- ja kavennuskohtia. Kun merkki tulee neuloessa vastaan, se yksinkertaisesti siirretään puikolta toiselle, jolloin merkki pysyy samassa kohdassa seuraavallakin kerroksella. Ethän vahingossa neulo kiinteää merkkiä työhön mukaan, koska merkkiä ei saa irrotettua työstä muuten kuin purkamalla.
Meiltä löydät esimerkiksi Katian Kissa-silmukkamerkkejä kätevässä rasiassa.
Puikkostopparit
Puikkostoppareiden tarkoitus on estää silmukoita putoamasta puikoilta. Stoppareita on monia erilaisia yksinkertaisista designeista hyvinkin koristeellisiin. Ulkonäöstä huolimatta stopparien toimintaperiaate on sama eli ne työnnetään puikon kärkeen, jolloin silmukat eivät pääse putoamaan puikoilta. Stopparit ovat käteviä silloin, kun jätät työn lepäämään tai otat työn mukaan esimerkiksi matkalle.
Löydät valikoimastamme Katian puikkostopparisetin, jossa on kätevästi useita stoppareita eri kokoisille puikoille.
Jos pienempi määrä riittää, Katian kahden stopparin seteistä löydät kolme suloista kuosia!
---
Mikä Tärppitiistai?
Tärppitiistai-blogit on koostettu kysymyksistä, joihin vastaamme lähes päivittäin myymälässämme. Ne on tarkoitettu ennen kaikkea uusille käsityöharrastajille, mutta toivomme toki, että kokeneemmatkin harrastajat löytävät blogeistamme vinkkejä ja uusia näkökulmia.
check_circle
check_circle