Onko puikon materiaalilla tai muodolla vaikutusta lopputulokseen? Entä voinko poiketa puikkosuosituksesta?
Tärppitiistai: Mitä neuletiheys tarkoittaa?
Kun puhutaan neuletiheydestä, tarkoitetaan yleensä sitä, montako silmukkaa neule- tai virkkuutyössä on leveyssuunnassa jokaista kymmentä senttimetriä kohden. Toisinaan lankakerien vyötteissä ilmoitetaan myös, kuinka monta kerrosta kymmenellä sentillä olisi optimaalista olla. Tiheys siis kertoo, kuinka tiivistä valmiista neuloksesta tai virkkuujäljestä tulee.
Onko tiheydellä merkitystä?
Vyötteissä ilmoitettu tiheys on aina suositus, mutta se on tärkeä tieto varsinkin silloin, kun etsit sopivaa lankaa projektiisi. Ohjeissa usein mainitaan valmiin työn neule- tai virkkuutiheys, jolloin sopivan langan valinta helpottuu vertailemalla ohjeen suositusta vyötteessä mainittuun tiheyteen.
Ehkä jopa tärkeämpi merkitys on sillä, että tiheyttä noudattamalla saat valmiista työstä oikean kokoisen. Kun neule- tai virkkuutiheytesi on sama kuin ohjeessa, valmiista työstä tulee saman kokoinen kuin mitä ohjeen tekijä on ilmoittanut. Jos tiheytesi poikkeaa ohjeen tiheydestä, omasta työstäsi tulee joko isompi tai pienempi riippuen siitä, onko työsi jälki harvempaa vai tiiviimpää. Omaan tiheyteesi vaikuttaa käsialasi, joten puikot ja koukut kannattaa aina valita käsialan mukaan.
Miten saan työhöni ilmoitetun tiheyden? Kannattaako mallitilkun teko?
Mallitilkku kannattaa tehdä varsinkin silloin, jos et ole varma omasta käsialastasi tai työstät itsellesi uutta lankaa. Tiheys on helppo laskea mallitilkusta ja siten päätellä omasta käsialasta, onko puikko- tai koukkukokoa tarpeen muuttaa. On myös mukavampaa tehdä ensin mallitilkku, josta varmistat oman neuletiheyden kuin purkaa keskeneräistä työtä, jos työstä tuleekin liian leveä tai kapea.
Mallitilkku kannattaa neuloa samalla tavalla kuin neule, jota varten mallitilkkua teet. Joskus esimerkiksi nurja neulos on oikeaa neulosta löyhempää, jolloin tasona neulottuun mallitilkkuun tulee eri tiheys kuin suljettuna neuleena neulottuun työhön.
Jos saat tiheydeksi enemmän silmukoita kuin ohjeessa, vaihda suurempaan puikkoon tai koukkuun. Jos taas saat tiheydeksi vähemmän silmukoita kuin ohjeessa, vaihda pienempään puikkoon tai koukkuun.
Miksi saman paksuisissa langoissa on ilmoitettu eri tiheys?
Koska langoissa olevat tiheydet ovat aina valmistajien omia suosituksia, samankaltaisissa langoissa ilmoitetut tiheydet saattavat poiketa suurestikin toisistaan. Esimerkki eri tiheyksistä per 10 cm, vaikka langat ovat saman paksuisia keskenään: Drops Flora 24 silmukkaa, Isager Merilin 26 silmukkaa, Sandnes Garn Tynn Peer Gynt 27 silmukkaa ja Filcolana Arwetta 28-32 silmukkaa.
Tämän takia tiheys ei ole ainoa ominaisuus, jota lankaa valitessa tulisi huomioida. Muita vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi kerän paino ja metrimäärä sekä millainen koostumus ja kierre langassa on. Kerromme myöhemmässä Tärppitiistaissa lisää langan korvaamisesta.
Ohjeessa on eri tiheys kuin langan vyötteessä, vaikka ohjeessa on käytetty kyseistä lankaa. Miksi?
Ohjeen tiheys riippuu siitä, millaiseen käyttöön valmis työ on suunniteltu ja millaiselta ohjeen suunnittelija on halunnut työn näyttävän. Esimerkiksi sukissa, pipoissa ja lapasissa neuletiheys on lähes aina tiiviimpi kuin langan vyötteen suositus, jotta sukat eivät menisi heti puhki ja jotta asusteista ei pääsisi tuuli läpi. Jos ohje on vaikka pörröiselle paidalle, tiheys voi olla paljonkin harvempaa kuin langan vyötteessä, jotta paidasta tulisi ilmava. Seuraa siis aina ohjeen tiheyttä, jotta saat ohjeessa olevan lopputuloksen!
---
Mikä Tärppitiistai?
Tärppitiistai-blogit on koostettu kysymyksistä, joihin vastaamme lähes päivittäin myymälässämme. Ne on tarkoitettu ennen kaikkea uusille käsityöharrastajille, mutta toivomme toki, että kokeneemmatkin harrastajat löytävät blogeistamme vinkkejä ja uusia näkökulmia.
check_circle
check_circle